− Radiotoimituksen tilat olivat 1980-luvun lopulla kellarissa, vuonna 1990 ne siirtyivät katutasoon. Nyt tilat näyttävät isommilta ja avarammilta, ennen ne olivat oikeastaan aika ankeat. Tässä oli sellaisia pieniä koppeja, muistelee entinen tiedotusopin opiskelija, nykyinen Ruotsin radion toimittaja Jorma Ikäheimo.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Parissakymmenessä vuodessa radiotekniikka on muuttunut paljon. Nykyään Tukholmassa ruotsalaisen yleisradioyhtiön palveluksessa työskentelevä Ikäheimo muistaa hyvin ajan, jolloin c-kasetilta siirrettiin materiaali kelanauhoille.

 

− Sotkuisia nauhoja selviteltiin monet kerrat ja niitä kierrettiin kaulan ympärille, jotta ne saatiin pysymään selvinä. Nauhat saattoivat olla lopulta leikeltyinä pieniksi palasiksi, jotka oli vain yhdistetty teipillä. Onneksi en ehtinyt työskennellä kauan nauhojen kanssa, ennen kuin digitaalinen tekniikka yleistyi.

 

Uusi tekniikka on helpottanut ja nopeuttanut työtä. Radio voi esimerkiksi lähettää kaikenlaista ohjelmaa ympäri vuorokauden, ilman että studiossa on ketään paikalla.

 

− Digitekniikalla voidaan luoda nykyään myös hienoja äänimaailmoja, Ikäheimo toteaa.

 

Ikäheimo kertoo pitäneensä harjoitustoimituksen tiloista myös 1980-luvulla, jolloin ne olivat hänen mielestään ajanmukaiset. Hänelle itse journalistinen työ on tärkeintä, välineet ja tilat ovat sivuseikkoja. Siksi Ikäheimo uskookin, että journalismi ja uutisten teko on ennen kaikkea taitolaji, ei välineurheilua.

 

− Jos alkuperäinen uutinen tai muu journalistinen tuotos on paska, ei sitä digitaalisella tekniikalla pelasteta, Ikäheimo tuumii.

 

Siina Repo