1960- ja 1970-lukujen opiskelijat arvostavat yliopistokoulutuksessa akateemista vapautta ja sivistystä.  Toimittajakoulutuksesta saaduista ammatillisista perusvalmiuksista on ollut hyötyä työuran varrella.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

– Toimittajaksi opiskellut voi päätyä töihin myös muualle, ulkoministeriössä 30 vuotta työskennellyt Mikko Jokela huomautti. 

 

Jokelan mukaan työ ulkoministeriössä on lähellä toimittajan työtä.

 

Kirkkoherra Hilkka Olkinuora kiteytti toimittajaopintojensa annin uskoon, toivoon ja rakkauteen. 1960-luvulla uskottiin tulevaisuuteen ja maailman muuttumiseen, ja ennen 1970-luvun toveriaikakautta opiskelijat olivat vielä ”yhteiskunnan toivoja”. Ennen kaikkea yliopisto synnytti rakkauden opiskeluun. 

 

1970-luvulla Tampereen yliopisto oli Jokelan mukaan vallankumousyliopisto. Ajan henkeen vaikuttivat Neuvostoliitto, DDR ja YYA-sopimus. Toimittaja Heleena Savela muisteli, että 1970-luvulla marxilaisia oppeja vaadittiin jopa tenttivastauksissa.

 

Olkinuoran mukaan Tampereen yliopiston opiskelija saattoi leimautua kommunistiksi pelkän kukkahuivin perusteella – vaikka huivi olisikin ollut Stockmannilta.

 

Hanna Sirniö