Toimittajakoulutuksen uudet, elokuussa valmistuneet tilat kiinnostivat useita vanhoja opiskelijoita ja muita juhlaan osallistuneita.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tutustumiskierros palautti monille mieleen muistoja omalta opiskeluajalta. Uutta tekniikkaa ja toimivia tiloja ihailtiin. Samalla naureskeltiin aikaisempien vuosien teknisille kommelluksille ja opiskeluajan tarinoille.

 

Kierroksella oli myös hyvä mahdollisuus vaihtaa kuulumisia ja tavata vanhoja tuttuja. Vierailijat olivatkin hakeutuneet pieniin keskusteluporukoihin, ja iloinen puheensorina täytti tilat.

 

Juhlaan kuuluva illanvietto alkaa kello 19.00. Iltajuhla sisältää puheenvuoroja ja opiskelijoiden järjestämää ohjelmaa. Musiikkiesiintyjänä on juhlaa varten koottu viisikko solistinaan Ilona Haahtela.

 

Me päätämme blogin ja jäämme odottamaan toimittajakoulutuksen 100-vuotisjuhlallisuuksia.

 

Helena Torkko

Toimittajakoulutuksen johtaja, professori Risto Kunelius kohotti juhlamaljan toimittajakoulutuksen kunniaksi silminnähden tyytyväisenä. Kunelius piti juhlapäivää onnistuneena. Hän oli ilahtuneena pannut merkille osallistujien lämpimän suhtautumisen entiseen opinahjoonsa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Hymyilevä Kunelius muotoili aamupäivällä käydyn seminaarikeskustelun loppupäätelmäksi, että toimittajien tulisi ottaa harhaoppiset asiantuntijat vakavasti. Iltapäivän juhlan puheita leimasi Kuneliuksen mukaan 1970-luvun perinne – nimenomaan kriittisen ajattelun asenteena, ei poliittisena suuntauksena. 

 

Erityisen tyytyväinen Kunelius oli suureen osallistujamäärään, vaikka juhla järjestettiin arkipäivänä. Hän piti järjestelyjä onnistuneina ja arvioi juhlan yleisen ilmapiirin lämpimäksi.

 

Riina Hara

Tiedotusopin laitokselta vuonna 1994 valmistunut elokuvaohjaaja Markku Tuurna ei löydä opiskeluaikojensa boheemia tunnelmaa katsellessaan toimittajakoulutuksen uusia huoneita.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tuurnan ensivaikutelma uudesta harjoitustoimituksesta on, että se on hieman persoonaton. 

 

- Mutta varmaan opiskelijoiden kannalta toimiva, hän jatkaa.

 

Tuurnan muistot opiskeluajoista Tampereella ovat positiivisia, vaikka työtä tehtiin paljon.

 

- Pari opiskeluvuotta oli tiukkaa opiskelua ja tiivistä yhteiseloa. Ei sen kummempaa, yläkerrassa oli kaksi luokkaa ja pimiö, hän toteaa vanhoista tiloista. 

 

Tuurna työskenteli jo ennen valmistumistaan toimittajana ja oli nelisen vuotta töissä Uudessa Suomessa. 1990-luvun alussa hän aloitti elokuvaopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Nykyisin hän tekee dokumenttifilmejä Do Films -yhtiössä.

 

- Siirtyminen toimittajan työstä dokumenttielokuvan pariin oli varsin luontevaa, hän sanoo.

 

Sanna Eskelinen

− Radiotoimituksen tilat olivat 1980-luvun lopulla kellarissa, vuonna 1990 ne siirtyivät katutasoon. Nyt tilat näyttävät isommilta ja avarammilta, ennen ne olivat oikeastaan aika ankeat. Tässä oli sellaisia pieniä koppeja, muistelee entinen tiedotusopin opiskelija, nykyinen Ruotsin radion toimittaja Jorma Ikäheimo.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Parissakymmenessä vuodessa radiotekniikka on muuttunut paljon. Nykyään Tukholmassa ruotsalaisen yleisradioyhtiön palveluksessa työskentelevä Ikäheimo muistaa hyvin ajan, jolloin c-kasetilta siirrettiin materiaali kelanauhoille.

 

− Sotkuisia nauhoja selviteltiin monet kerrat ja niitä kierrettiin kaulan ympärille, jotta ne saatiin pysymään selvinä. Nauhat saattoivat olla lopulta leikeltyinä pieniksi palasiksi, jotka oli vain yhdistetty teipillä. Onneksi en ehtinyt työskennellä kauan nauhojen kanssa, ennen kuin digitaalinen tekniikka yleistyi.

 

Uusi tekniikka on helpottanut ja nopeuttanut työtä. Radio voi esimerkiksi lähettää kaikenlaista ohjelmaa ympäri vuorokauden, ilman että studiossa on ketään paikalla.

 

− Digitekniikalla voidaan luoda nykyään myös hienoja äänimaailmoja, Ikäheimo toteaa.

 

Ikäheimo kertoo pitäneensä harjoitustoimituksen tiloista myös 1980-luvulla, jolloin ne olivat hänen mielestään ajanmukaiset. Hänelle itse journalistinen työ on tärkeintä, välineet ja tilat ovat sivuseikkoja. Siksi Ikäheimo uskookin, että journalismi ja uutisten teko on ennen kaikkea taitolaji, ei välineurheilua.

 

− Jos alkuperäinen uutinen tai muu journalistinen tuotos on paska, ei sitä digitaalisella tekniikalla pelasteta, Ikäheimo tuumii.

 

Siina Repo

– Meillä oli tiivis ryhmä ja opinnot olivat käytännönläheisiä. Halusin opinnoista eväitä työelämään ja niitä myös sain, muistelee Satakunnan Kansan toimittaja Piia Koskiahde tiedotusopin opintojaan 1980-luvun lopussa.

                               

Erityisesti lehtityön kakkoskurssi on jäänyt Koskiahteen mieleen. Kurssin päätteeksi toimittajanalut pääsivät kokeilemaan kykyjään Hämeen Sanomissa. Opiskelijat vastasivat lehden koko toimitusprosessista pääkirjoituksesta uutisiin ja lehden taittoon. Lehden varsinainen väki pysyi tuon ajan visusti poissa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

– Olin urheilutoimittajana ja vastasin sivujen taitosta. Siinä pääsi oikeasti testaamaan taitojaan ja sai olla vastuussa lehdestä, vaikka toki olin ollut jo useana kesänä kesätoimittajana, Koskiahde muistelee.

 

Koskiahteen aikana harjoitustoimituksen tilat sijaitsivat pari kerrosta nykyistä ylempänä.

 

– Meillä oli pari luokkaa ja pimiö. Nämä uudet tilat näyttävät ihan oikeilta toimituksen tiloilta, hän nauraa.

 

Tytti Ollila