Toimittajakoulutuksen uudet, elokuussa valmistuneet tilat kiinnostivat useita vanhoja opiskelijoita ja muita juhlaan osallistuneita.

Tutustumiskierros palautti monille mieleen muistoja omalta opiskeluajalta. Uutta tekniikkaa ja toimivia tiloja ihailtiin. Samalla naureskeltiin aikaisempien vuosien teknisille kommelluksille ja opiskeluajan tarinoille.

Kierroksella oli myös hyvä mahdollisuus vaihtaa kuulumisia ja tavata vanhoja tuttuja. Vierailijat olivatkin hakeutuneet pieniin keskusteluporukoihin, ja iloinen puheensorina täytti tilat.

Juhlaan kuuluva illanvietto alkaa kello 19.00. Iltajuhla sisältää puheenvuoroja ja opiskelijoiden järjestämää ohjelmaa. Musiikkiesiintyjänä on juhlaa varten koottu viisikko solistinaan Ilona Haahtela.

Me päätämme blogin ja jäämme odottamaan toimittajakoulutuksen 100-vuotisjuhlallisuuksia.

Helena Torkko

Toimittajakoulutuksen johtaja, professori Risto Kunelius kohotti juhlamaljan toimittajakoulutuksen kunniaksi silminnähden tyytyväisenä. Kunelius piti juhlapäivää onnistuneena. Hän oli ilahtuneena pannut merkille osallistujien lämpimän suhtautumisen entiseen opinahjoonsa.

Hymyilevä Kunelius muotoili aamupäivällä käydyn seminaarikeskustelun loppupäätelmäksi, että toimittajien tulisi ottaa harhaoppiset asiantuntijat vakavasti. Iltapäivän juhlan puheita leimasi Kuneliuksen mukaan 1970-luvun perinne – nimenomaan kriittisen ajattelun asenteena, ei poliittisena suuntauksena. 

Erityisen tyytyväinen Kunelius oli suureen osallistujamäärään, vaikka juhla järjestettiin arkipäivänä. Hän piti järjestelyjä onnistuneina ja arvioi juhlan yleisen ilmapiirin lämpimäksi.

Riina Hara

Tiedotusopin laitokselta vuonna 1994 valmistunut elokuvaohjaaja Markku Tuurna ei löydä opiskeluaikojensa boheemia tunnelmaa katsellessaan toimittajakoulutuksen uusia huoneita.

Tuurnan ensivaikutelma uudesta harjoitustoimituksesta on, että se on hieman persoonaton. 

- Mutta varmaan opiskelijoiden kannalta toimiva, hän jatkaa.

Tuurnan muistot opiskeluajoista Tampereella ovat positiivisia, vaikka työtä tehtiin paljon.

- Pari opiskeluvuotta oli tiukkaa opiskelua ja tiivistä yhteiseloa. Ei sen kummempaa, yläkerrassa oli kaksi luokkaa ja pimiö, hän toteaa vanhoista tiloista. 

Tuurna työskenteli jo ennen valmistumistaan toimittajana ja oli nelisen vuotta töissä Uudessa Suomessa. 1990-luvun alussa hän aloitti elokuvaopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Nykyisin hän tekee dokumenttifilmejä Do Films -yhtiössä.

- Siirtyminen toimittajan työstä dokumenttielokuvan pariin oli varsin luontevaa, hän sanoo.

Sanna Eskelinen

− Radiotoimituksen tilat olivat 1980-luvun lopulla kellarissa, vuonna 1990 ne siirtyivät katutasoon. Nyt tilat näyttävät isommilta ja avarammilta, ennen ne olivat oikeastaan aika ankeat. Tässä oli sellaisia pieniä koppeja, muistelee entinen tiedotusopin opiskelija, nykyinen Ruotsin radion toimittaja Jorma Ikäheimo.

Parissakymmenessä vuodessa radiotekniikka on muuttunut paljon. Nykyään Tukholmassa ruotsalaisen yleisradioyhtiön palveluksessa työskentelevä Ikäheimo muistaa hyvin ajan, jolloin c-kasetilta siirrettiin materiaali kelanauhoille.

− Sotkuisia nauhoja selviteltiin monet kerrat ja niitä kierrettiin kaulan ympärille, jotta ne saatiin pysymään selvinä. Nauhat saattoivat olla lopulta leikeltyinä pieniksi palasiksi, jotka oli vain yhdistetty teipillä. Onneksi en ehtinyt työskennellä kauan nauhojen kanssa, ennen kuin digitaalinen tekniikka yleistyi.

Uusi tekniikka on helpottanut ja nopeuttanut työtä. Radio voi esimerkiksi lähettää kaikenlaista ohjelmaa ympäri vuorokauden, ilman että studiossa on ketään paikalla.

− Digitekniikalla voidaan luoda nykyään myös hienoja äänimaailmoja, Ikäheimo toteaa.

Ikäheimo kertoo pitäneensä harjoitustoimituksen tiloista myös 1980-luvulla, jolloin ne olivat hänen mielestään ajanmukaiset. Hänelle itse journalistinen työ on tärkeintä, välineet ja tilat ovat sivuseikkoja. Siksi Ikäheimo uskookin, että journalismi ja uutisten teko on ennen kaikkea taitolaji, ei välineurheilua.

− Jos alkuperäinen uutinen tai muu journalistinen tuotos on paska, ei sitä digitaalisella tekniikalla pelasteta, Ikäheimo tuumii.

Siina Repo

– Meillä oli tiivis ryhmä ja opinnot olivat käytännönläheisiä. Halusin opinnoista eväitä työelämään ja niitä myös sain, muistelee Satakunnan Kansan toimittaja Piia Koskiahde tiedotusopin opintojaan 1980-luvun lopussa.

Erityisesti lehtityön kakkoskurssi on jäänyt Koskiahteen mieleen. Kurssin päätteeksi toimittajanalut pääsivät kokeilemaan kykyjään Hämeen Sanomissa. Opiskelijat vastasivat lehden koko toimitusprosessista pääkirjoituksesta uutisiin ja lehden taittoon. Lehden varsinainen väki pysyi tuon ajan visusti poissa.

– Olin urheilutoimittajana ja vastasin sivujen taitosta. Siinä pääsi oikeasti testaamaan taitojaan ja sai olla vastuussa lehdestä, vaikka toki olin ollut jo useana kesänä kesätoimittajana, Koskiahde muistelee.

Koskiahteen aikana harjoitustoimituksen tilat sijaitsivat pari kerrosta nykyistä ylempänä.

– Meillä oli pari luokkaa ja pimiö. Nämä uudet tilat näyttävät ihan oikeilta toimituksen tiloilta, hän nauraa.

Tytti Ollila

Pia Sivunen ja lehtityön lehtori Kari Koljonen. Kuva: Maija Tammi.

Ruuhkaa harjoitustoimituksen Media-aukiolla. Kuva: Maija Tammi.

Jaana Hujanen. Kuva: Maija Tammi.

Pentti Salmelin. Kuva: Maija Tammi.

Jorma Miettinen, Sari Tiira, tv-työn lehtori Seppo Kangaspunta ja Inkeri Kuisma. Kuva: Maija Tammi.

Varkauden lehden uutistoimittaja Anne Marttala muistelee opiskeluaikojaan 1970-luvulla.

– Professorina meillä oli Pertti Hemánus. Asioita lähestyttiin pikemminkin kysymyksien kautta kuin faktatietojen avulla. Oli osattava kyseenalaistaa asioita. Tämä onkin viestinnän ammattilaiselle tärkeä ominaisuus.

Opinnoissa painotettiin objektiivisuuden ja subjektiivisuuden käsitteitä. Marttala toteaa, ettei objektiivinen lähestymistapa ole käytännössä mahdollistakaan. Toimittajan omat valinnat vaikuttavat aina näkökulmaan. Lisäksi täytyy päättää, mitkä uutiset valitaan STT:n listoilta tai mitkä menevät pääsivulle.

Marttala opiskeli lehdistö- ja tiedotusoppia sivuaineena. Pääaineena hänellä oli yleinen kirjallisuustiede. Lisäksi hän luki suomen kieltä. 1970-luku oli poliittisesti aktiivista aikaa. Myös Marttalan aika kului erilaisten opiskelija-aktiviteettien parissa.

– Ajalle oli leimallista yhteiskuntakriittinen ja vasemmistolainen asenne. Opintoihin kuului muun muassa marxilaista ja leniniläistä filosofiaa käsittelevä kurssi.

Toimittajakoulutuksen merkityksestä työelämässä Marttalalla on vahva mielipide.

– Toimittajan täytyy osata tehdä juttuja vaikeistakin asioista. Tarvitaan kykyä jäsentää asioita. Toimittajan pätevyyden mittarina pitäisi olla akateeminen loppututkinto. Koulutuksen painoarvon pitäisi näkyä myös palkkauksessa. Tähän täytyisi saada muutos.

Anne Sivula

– Paikat on pistetty fiiniksi, kuvailee Radio Moreenin toimituspäällikkö Mervi Leino uuden harjoitustoimituksen Media-aukiolla. Moreenilla on paljon toimintaa juhlapäivänä, joten kiirettä riittää.

– Vanhoja opiskelijoita tulee toimitukseen muistelemaan omia opiskeluaikojaan, Leino kertoo. Näin saadaan kontrastia nykyaikaan. Juhla kuullaan suorana lähetyksenä päätalon juhlasalista. Seminaari sen sijaan menee nauhalle ja lähetetään myöhemmin.

Leino muistuttaa, että Radio Moreeni aloitti toimintansa jo vuonna 1989, joten monenlaista on ehditty tähän päivään mennessä kokeilla. Moreeni on tehnyt etukäteen juhla-aiheisia juttuja ja haastatellut laitoksen väkeä niitä varten. Osa haastatteluista lähetetään tänään ja osa on kuultu jo pitkin viikkoa.

Leino kertoo, että lisätyövoimaa ei ole juhlan järjestelyissä tarvittu, koska koko toimitus eli yli kymmenen henkeä on töissä tänään.

– Yhteistyö yläkerran televisioporukan kanssa on parantunut uusien tilojen ansiosta, sillä tv-studiolta saadaan nyt suora yhteys Radio Moreeniin, Leino kertoo. Yhteistyötä tehdään myös juhlan uutisoinnissa, sillä Moreeni hyödyntää tv-ryhmän tekemät juhlahaastattelut omissa ohjelmissaan. 

Pekka Tamminen

– Yleisradio oli 1960-luvulla niin suopea työnantaja, että opiskelujen suhteenkin joustettiin, kertoo entinen tiedotusopin opiskelija, 62-vuotias Jouko Blomberg.

Jo muutaman vuoden opiskelun jälkeen Blomberg siirtyi työskentelemään Yleisradion ostamalle TV2:lle. Opiskelu päättyi kuitenkin vakituisen työpaikan avauduttua. Siihen aikaan ei pätkätöitä tunnettu.

Uransa varrella Blomberg kertoo työskennelleensä Yleisradiossa kaikissa muissa tehtävissä paitsi klassisen musiikin parissa. Tällä hetkellä hän tekee tv-hankkeisiin liittyvää kehitysyhteistyötä Länsi-Balkanin ja Palestiinan kanssa.

– Opiskeluaika oli mukavaa. Opiskelin kaikkea sitä, mikä kiinnosti. Mielestäni opiskelijalle olisi tärkeää päästä työskentelemään uutistoimitukseen, se opettaa eniten, Blomberg sanoo.

– Toimittajakoulutuksen 80-vuotisjuhlassa on ollut hyvä tilaisuus tavata vanhoja tuttuja. Täällä on sellaisia opiskelukavereita, joita olen viimeksi nähnyt vuosikymmeniä sitten, Blomberg kertoo.

Blomberg aikoo ottaa juhlatilaisuudesta kaiken irti. Hän viettää Suomessa vähemmän aikaa kuin ulkomailla, mutta tämänkaltaista tilaisuutta ei voi jättää väliin.

Maija Seppä

Toimittajakoulutuksessa 1960-luvulla opiskelleella Eila Sarkama-Voigtilla, 58, on mukavia muistoja niiltä ajoilta.

– Erityisesti opiskelijaelämä oli kivaa, tosin tentteihin luku oli kamalaa. Usein viimeisenä yönä istuin suuren kirjapinon ääressä, ja aamulla oli tentti edessä.

Sarkama-Voigt pitää toimittajakoulua hyvänä perustana ja uskoo, ettei olisi päätynyt toimittajaksi tai edes osannut tehdä juttuja ilman opintoja. Hän on pitkän uransa aikana työskennellyt toimittajana muun muassa STT:ssä ja Suomenmaassa sekä aikakauslehtipuolella Katsossa ja Uudessa maailmassa.

– Toimittajalla on oltava hyvä yleissivistys. On myös oltava utelias. Myös opiskelu tyydyttää tätä uteliaisuutta ja tiedontarvetta, Sarkama-Voigt tiivistää. Hän kiittää yliopiston tarjoamaa mahdollisuutta monipuolisiin opintoihin.

Päivän parhaana antina Sarkama-Voigt pitää juhlassa pidettyjä muistelupuheenvuoroja ja tuttujen tapaamista.

Anna Lindholm

Päiväjuhlan päätyttyä tiedotusopin laitoksen nykyinen johtaja Taisto Hujanen kohotti maljan toimittajakoulutuksen 80-vuotistaipaleelle.

Hujanen innostui monien muiden tavoin muistelemaan menneitä ja kertoi, kuinka hänen tullessaan opettajaksi tiedotusopin laitokselle vuonna 1976 rehtori oli luovuttanut demokraattisesti valtaoikeutensa oppilasneuvostolle.

– En muista, että olisin miettinyt, miten tällaisia tumpeloita laitetaan laitoksen johtoon, vaan se herätti kunnioitusta uudessa opettajassa, Hujanen muistelee.

Ainoa asia, jota Hujanen kertoi kaipaavansa noilta ajoilta tämän päivän yliopistoon, on juuri opiskelijoiden innokas osallistuminen talon asioihin. Hänen mukaansa jako opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan välillä tulisi poistaa ja opiskelijat pitäisi vetää aktiivisemmin mukaan toimintaan.

Lopuksi Hujanen nosti maljan 80-vuotiaalle toimittajakoulutukselle ja erityisesti tiedotusopin laitoksen pitkälle perinteelle.

”Eläköön toimittajakoulutus!” juhlavieraat kajauttivat äänekkäästi, ja muutama innokas jatkoi huutoa vielä kolminkertaiseksi.

Erkka Mikkonen

Kuva: Jonne Renvall

Vuonna 1978 opintonsa aloittanut ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1998 valmistunut Kari Kivelä kertoi 1980-luvun opiskelijoiden olleen jo kyllästyneitä politisoitumiseen. Yliopiston henkilökunta oli vielä tuohon aikaan vasemmalle kallellaan, mutta Kivelän mukaan ilmapiiri ei kuitenkaan ollut autoritäärinen.

- Tiedotusopin laitoksella kannustettiin omaan ajatteluun, Kivelä muisteli.

Vaikka 1980-luvulla opiskelu ja politiikka olivat kietoutuneet toisiinsa tiukemmin kuin nykyään, opiskelijaelämässä on asioita, jotka eivät koskaan muutu.

- Tuohon aikaan toimittajan elämä oli paitsi politiikalla myös alkoholilla värittynyttä. Opiskelijat miettivät, miten nahkaiseen nauhurikoteloon saatiin mikrofonin lisäksi mahtumaan myös viinapullo, Kivelä nauroi.

Eeva Mäntymäki puolestaan kertoi olleensa kirjoilla tiedotusopin laitoksella 25 vuotta. Mäntymäki aloitti opintonsa vuonna 1978 ja on tämän vuoden tuoreita tohtoreita. Mäntymäki yhtyi Kivelän muisteloihin Tampereen yliopiston ja opetuksen antamista hyvistä eväistä.

- Opintojeni aikana minuun iskostui kyvyttömyys ottaa asioita annettuina, ja sain rokotuksen mustavalkoista ajattelua vastaan. Tästä haluan kiittää tiedotusopin laitosta, Mäntymäki sanoi.

Juhlan päätti ”ikiopiskelija” Mikko Alatalon musiikillinen tervehdys.

Leena Viitanen

1960- ja 1970-lukujen opiskelijat arvostavat yliopistokoulutuksessa akateemista vapautta ja sivistystä.  Toimittajakoulutuksesta saaduista ammatillisista perusvalmiuksista on ollut hyötyä työuran varrella.

– Toimittajaksi opiskellut voi päätyä töihin myös muualle, ulkoministeriössä 30 vuotta työskennellyt Mikko Jokela huomautti. 

Jokelan mukaan työ ulkoministeriössä on lähellä toimittajan työtä.

Kirkkoherra Hilkka Olkinuora kiteytti toimittajaopintojensa annin uskoon, toivoon ja rakkauteen. 1960-luvulla uskottiin tulevaisuuteen ja maailman muuttumiseen, ja ennen 1970-luvun toveriaikakautta opiskelijat olivat vielä ”yhteiskunnan toivoja”. Ennen kaikkea yliopisto synnytti rakkauden opiskeluun. 

1970-luvulla Tampereen yliopisto oli Jokelan mukaan vallankumousyliopisto. Ajan henkeen vaikuttivat Neuvostoliitto, DDR ja YYA-sopimus. Toimittaja Heleena Savela muisteli, että 1970-luvulla marxilaisia oppeja vaadittiin jopa tenttivastauksissa.

Olkinuoran mukaan Tampereen yliopiston opiskelija saattoi leimautua kommunistiksi pelkän kukkahuivin perusteella – vaikka huivi olisikin ollut Stockmannilta.

Hanna Sirniö

Käytännön opetuksen lisääminen toimittajakoulutukseen oli suurin uudistus Yhteiskunnallisen korkeakoulun siirtyessä Helsingistä Tampereelle.

1960-luvun opiskelusta kertoneen toimittaja Leila Välkevirran ensimmäiset opiskeluvuodet olivat tiiviitä ja päivät täysiä. Opiskelijat joutuivat tulemaan yliopistolle jo kahdeksalta aamulla, ”jotta tulevat toimittajat muistaisivat, millaista on, kun aikuiset menevät töihin”.

Toimittajakoulutuksen Välkevirta valitsi osittain siksi, että opintojen päässä häämötti pommivarmasti työpaikka. Opintojen sujuvuutta ja opiskelija-ainesta hän kuvasi Pentti Salmelinin sanoin: huonot tippuvat itsestään, hyvät päätyvät kesken töihin ja keskinkertaiset suorittavat tutkinnon.

Välkevirta koki YKK:n ainoaksi mahdolliseksi ja mielekkääksi paikaksi opiskella. Tampereen YKK oli sovellus Helsingin mallista; resursseja kuitenkin saatiin lisää.

Opintoihin kuuluneen niin sanotun kenttäharjoittelun mielekkyys oli kyseenalaista kahden pakollisen kesätyöjakson jälkeen. Yliopistolla harjoitusjutut laitettiin deadlinen lähestyessä kirjaimellisesti laatikkoon, josta ne olisivat lähteneet latomoon, jos sellainen olisi ollut.

Mielikuvitusta siis tarvittiin, mutta myöhemmin päästiin myös tekemään harjoituslehtenä Tampereen Uutisia.

Välkevirta korosti, että perusopetuksessa täytyy syntyä käsitys jatkuvasta oppimisesta. Hänen mukaansa toimittaja ei pääse koskaan ajattelemisesta eroon. Jos tästä tingitään, toimittajista tulee vain tiedolla varustettuja aaseja.

Helena Torkko

Kaarle Nordenstreng johdatti yleisön toimittajaopetuksen ja toimitustyön juurille näyttämällä helmiä Yleisradion arkistosta 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Vuonna 1947 sanomalehtitutkinnon aloittanut Pentti Salmelin muisteli opiskeluvuosiaan Helsingissä. Syksyllä 1947 Yhteiskunnallisen korkeakoulun koko opiskelijamäärä oli 766, joista 150 oli sanomalehtiopin opiskelijoita eli "neekereitä". Käytännön opetus oli pitkälti yhden miehen, Eino Suovan, varassa.

Salmelin kuvaili silloista opiskelijajoukkoa resupekoiksi, joiden yleinen asu oli siviilimuotoon korjailtu vanha asetakki. Deadlinet olivat tiukkoja, ja kirjoituskoneitten kaltaisia ylellisyyksiä oli vain harvalla. Siksi juttuja kirjoiteltiin myöhään yöhön kuppiloissa – opettajien urakkana oli sitten tulkita opiskelijoiden tuottamia harakanvarpaita.

Aineelliset puutteet paikkasi Salmelinin mukaan opiskelijoiden kova oppimisen halu. Akseli Rautavaaran kirjoittama "Minusta tulee toimittaja" kului opiskelijoiden innokkaissa käsissä.

Toimittajaopiskelijoiden aika ei kuitenkaan kulunut pelkästään opiskellessa. "Neekereiden" ainejärjestötoiminta oli vilkasta, ja Salmelinillekin kertyi ainejärjestöaktiivina runsaasti edustustilaisuuksia. Sanomalehtityön opiskelijat tuottivat myös omaa lehtistään otsikolla "Neekerin uni".

Riina Hara

Toimittajakoulutuksen pääjuhla alkoi, kun tiedotusopin professori Kaarle Nordenstreng taputti käsiään kolme kertaa ja toivotti vieraat tervetulleeksi.

- Tämä on perhejuhla, jossa katsomme muistaen eteenpäin, hän sanoi.

"Tamperelaisen" toimittajakoulutuksen on vuosikymmenien mittaan saanut yhteensä noin 3000 opiskelijaa. Näistä noin kolmasosa on ollut sivuaineopiskelijoita. Kaikki opiskelleet eivät ole valmistuneet, mutta Nordenstreng ei pidä sitä ongelmana.

- En halua syyllistää heitä tästä, Nordenstreng sanoi hymyillen.

Tilaisuuden aluksi Nordenstreng tarkisti yleisön koostumuksen pyytämällä ensin nykyisiä ja sitten entisiä opiskelijoita sekä opettajia "ilmoittautumaan " nousemalla seisomaan. Nykyisiä opiskelijoita ei ollut Nordenstrengin tulkinnan mukaan salissa riittävästi paikalla, ja hän vitsaili heidän ehkä olevan tälläkin hetkellä kirjastossa lukemassa. Entisiä opiskelijoita puolestaan oli saapunut paikalle sankoin joukoin.

Sanna Eskelinen

Uuden yliopistotelevision ensimmäinen lähetys nähtiin tänään kymmeneltä. Televisiotyön lehtori Seppo Kangaspunta korostaa, että nettitelevision periaatteella toimiva Yliopisto-TV on aloittanut vaatimattomasti.

- Sisällöt ja profiili ovat vielä kehitysasteella. Kaikki kävi lopulta hyvin nopeasti, vaikka idea televisiosta oli muhinut jo vuosia. Toisaalta tämä on tv-kurssilaisten kannalta hyvä asia, sillä he pääsevät ideoimaan alusta lähtien isojakin kokonaisuuksia.

Ensimmäiseen ohjelmapakettiin tv-kurssilaiset ovat tehneet muun muassa keskusteluja ja haastatteluja median, tiedotusopin ja toimittajakoulutuksen nykypäivästä ja historiasta. Haastateltavina ovat olleet esimerkiksi Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen entiset opiskelijat kansanedustaja Mikko Alatalo ja kirjailija Olli Jalonen.

Toimittamisen ohella opiskelijat ovat vastuussa työn teknisestä puolesta: ohjauksesta, miksauksesta, kuvauksesta ja editoinnista.

- Tämä monipuolistaa tv-työn opetusta valtavasti. Nyt opiskelijat pääsevät tekemään töitä oikeasti, Kangaspunta kiittelee yliopistotelevision tuomaa konkreettista hyötyä.

Yliopisto-TV:n keskuksena on tiedotusopin laitoksen harjoitustoimituksen uusi tv-studio. Kangaspunta on silminnähden ylpeä uudesta tilasta.

- Olemme saaneet kokonaan uuden paketin, johon kuuluvat studio, miksaamo ja editointilaitteet. Ovet studiolle ovat auki tänään neljästä kuuteen, jolloin järjestämme siellä haastattelutilanteen. Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita seuraamaan työskentelyä.  

Krista Kaitasuo

Paula Häyrinen, 65, muistelee lämmöllä omaa opiskeluaikaansa Tampereen yliopistossa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa.

– Kiinnostavinta toimittajaopinnoissa oli käytännön toiminta, Häyrinen kertoo. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt tiedonhakukurssi, jolla opiskelijoiden tuli hakea vastauksia lehtorin antamiin kysymyksiin.

Häyrinen selvitteli tiedonhakukurssilla muun muassa sinfoniaorkesterin kokoonpanoa kirjastosta löytämästään valokuvasta. Kysymykseen ”Kuka on Mäntyharjun asemalla asemapäällikkönä?” vastaus taas löytyi kuin apteekin hyllyltä, sillä Häyrisen anoppi sattui olemaan töissä samassa paikassa. 

Kuvataideopettajana toiminut Häyrinen pitää toimittajaopintojaan ehdottoman hyödyllisinä myös tässä ammatissa. Eläkkeelle siirryttyään hän on alkanut kirjoittaa esittelyjä taiteilijoista Etelä-Tampereella ilmestyvään ilmaisjakelulehti Pirkkalaiseen.

Häyrinen kertoo olleensa iloisesti yllättynyt saadessaan kutsun toimittajakoulutuksen juhlatapahtumaan.

Hän kiittelee yleisöä, joka otti osaa keskusteluun aktiivisesti aloitusseminaarissa. Tämä teki keskustelusta virkistävää ja monitahoista.

Erkka Mikkonen  

− Toimittajilla on joskus falski tapa tehdä työtään. Virheitä on teksteissä liikaa, tarkistusta pystyttäisiin varmasti tekemään enemmän, kritisoi maakuntalehti Satakunnan Kansan eläkkeellä oleva päätoimittaja, tiedotusopin dosentti Erkki Teikari.

Teikari korostaa, että tämän päivän toimittajaopiskelijoille pitäisi tarjota enemmän äidinkielen opetusta, eli vanhaa kunnon pilkunviilausta. Hän arvelee, että kirjoittamistyössä hosuminen on usein nuorten toimittajien heikko kohta. Virheiden sattuessa on tapana vedota kiireeseen, mutta Teikari ei usko tekosyihin.

− Pelkästään kiirettä ei voida syyttää toimittajien huolimattomuudesta. Tänä päivänä toimituksissa on enemmän henkilökuntaa ja aikaa on yhtä vähän kuin ennenkin, lähes 30 vuotta päätoimittajana työskennellyt Teikari toteaa.

Juhlapäivän aloitusseminaarissa puhuttiin kieliopin lisäksi eritasoisen toimittajakoulutuksen merkityksestä. Teikari kuunteli tarjontaa yleisön keskeltä kiinnostuneena. Hän kehui aktiivista yleisöä ja hyviä näkökantoja, joita keskustelussa nousi esiin. Teikari uskoo, että jotakin jäi kuitenkin sanomatta.

− Viestintäkoulutuksen ylitarjonta on räjähtänyt käsiin, sitä vain ei vain suoraan myönnetty seminaarissa. Ammattikorkeakouluissa viestintäopetusta on tänä päivänä liikaakin. Yliopistossa tapahtuvan toimittajakoulutuksen vahvuus, niin kuin akateemisen työn päätarkoitus yleensäkin, on olennaisen tiedon löytäminen muun informaation joukosta, Teikari toteaa. 

Siina Repo